Muutamaa päivää myöhemmin sorruin siis hankkimaan myös kissakaksoset. Kuka ikinä onnistuikaan missaamaan neitien ensiesiintymisen nukkemarkkinoilla, voin kyllä suositella tätä pakettia. Pidän Michael Jacksonin Thriller -videon tyylistä joka tytöillä on menossa. :3
(Kuvassa mukana puhdistettu kirppari Ghoulia.) :3 Että sitä rataa. :3 <3 Eli näin kun lasketaan niin siinä on 5 nukkea lisää. Mutta ehei. Ei tullut valmista tällä erääkään. Liian monta on tullut hankittua.
Helsingin reissun huvituksena voin mainita, että meillä oli pieniä pakkausvaikeuksia, matkustimme lapsen kanssa joten matkatavaraa oli rajattu määrä. Nukkepaketit pistivät sormen suuhun, pitihän ne mukaan saada. Pakettikuva jäi ottamatta, notta nuket saatiin mukaan. :D
Toisaalta, pakettikuvan puuttuminen ei ole suuri menetys, koska mielestäni tässä perhepotretissa vaatteet ovat kulllakin aika hirvittävän rumat. ^^ Ihan niin kuin kasariväritys ei olisi riittänyt, Clawdian ja Howleenin asun osat on vielä ommeltu yhteen haalareiksi. <.<
Oikein kovasti halusin Clawdin, joten pakkohan se oli hankkia. ihmettelin pikkujuttuja tämän paketin kanssa. Miksi kaikilta muilta puuttuu korvikset, paitsi Clawdeenilta? Kuka värisokea olento on valinnut nämä asut? Jne... Tuunattavaksi siis, eihän tämä käy. *nyrkkiä pöytään*
Ehdotin siis kaverillle, että harkitsisi vaatteiden tekoa näille ressukoille, eihän tuolla tavalla kärsien kenenkään tarvitse elää. :D
Muutama nukke jää nyt varastoon esittelemättä, mutta palataan asiaan.
Töihin käy tieni!
-Banannee
Tuo Zombie Shake Rochelle on niin upea~ Tykkään sen yksityiskohdista, kuten just tuosta halkeilevista säröistä. : D
VastaaPoistaEn tiedä onko susiperheen tarkoitus jotenkin vedota amerikkalaisten nostalgia-puoleen, mutta miustakin nuo vaatteet on suorastaan luotaan pois työntäviä. x'''D
Lisää esittelyjä?! Olet ollut ahkera! Innolla odotan~
Ja olisi mukavaa nähdä kustomoitujen nukkejen uudet asut sitten niiden valmistuttua. ^^
Kaksi nukkea on vielä esittelemättä ja tänään kuulen taas uusista nukeistä meidänkin kaupoissa. :D Tästä ei tule kohta mitään tästä hommasta.
PoistaToivotaan kaverilta sitä helpotusta tuohon vaatetilanteeseen, onhan nuo suorastaan kamalat kattella nuo rääsyt. Jos olen oikein kiltti jouluun asti, ehkä saan niille vaatteita? Tai sitten vain kerjään oikein äänekkäästi kaverin ompelukoneen vieressä. :D
Mitenköhän Clawdeen on edes kehdannut panna päälleen noin tylsät vaatteet?
VastaaPoista