Hyvin oli paketoitu, ei ollut edes littana.
Koska uusia nukkeja on mukava saada ja omat suosikithan on ihan pakko hankkia heti kun rähmäiset käpälänsä niihin jotenkin pystyy länttäämään. Länttäsin sitten käpäläni ihanaiseen Jane Boolittleen verkkokaupan kautta ja istuin tulisilla hiilillä viikon odotellessani nuken kotiutumista. ^.^;
Noitatohtorilla oli vähän pienempikokoinen paketti kuin muilla basic nukeilla, mutta pakkauksen ulkonäkö oli sitäkin hienompi. Taustassa on kuvattuna viidakkoa, sekä riippusilta, joten paketti tietenkin pitää säilyttää. Tietenkin. Mihinköhän senkin säilöö? Näitä on kohta jääkaapissa kun tila loppuu. O.O;
Nukkeen itseensä ihastuin ja se runnoi tiensä suosikkihahmojeni joukkoon. Eikä miltään pieneltä osin lemmikkinsä ansiosta. Needles. <3
Laiskiaiset valtaa maailman, omalla hitaalla tavallaan. :3
Neiti Noitatohtori on muutenkin ihastuttava nukke, kaikkine tavaroineen ja vaatteineen hyvin uskollinen teemalleen. Käsilaukkukin on vanhan ajan tohtorilaukun mallinen ja kuten jokaiselle viidakkotohtorille on asiallista, mukana on kävelykeppi. 83
Ihan lempparia siis, olen odotellut voodoo tohtoria nukkehahmoksi jo pidemmän aikaa ja tämä on aika lähellä. Elättelen siis yhä toivoa, että saan Baron Samedi -aiheisen nuken, mutta siihen asti Jane kelpaa paremmin kuin hyvin. >:)
Naamassa olevat pistetautoinnit eivät oikein kuvissa näy, ihastuttava nyökkäys alkuperäiskulttuurien suuntaan se kuitenkin on. (Come on, ei nämä kuvat ole niin kamalia kuin edelliset.) Korvakorut ja kengät ovat vekkulisti eriparia. :3 On käärmettä, höyhentä ja pääkalloa kerrakseen. ^u^ Ihana törröhuuli tämä. Pikkuinen seikka, niille jotka eivät sitä tiedä, Janen kävelykeppi on samalla tussi ja laukusta löytyy hieman paperia, jossa on koristeena myös neidin paidassa näkyvä puukuvio. Paperin voi sitten vaikka survoa Needlesin selkään kiinni, koska, ööh...
Otan jossain välissä asiakseni piirtää valmiiksi aloittamani kuvat, kunhan jaksan keskittyä. Yllättäen fanarttia syntyy, kun odottaa pakettia postissa.
Tämä oli selkeästi erittäin yksityiskohtainen arvio nukesta ja hahmosta. Palataan asiaan kun kuumetta on vähemmän, eikä nenä valu koko ajan. 8D Tälle nukelle kunniapaikka tietokonepöydällä, enough said.
Kiltisti nyt,
-Banannee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti